"No jospa sitten mekin saisimme kuulla, mitä vieras työväenliikkeellä ymmärtää", sanoi Mikko puhujalle, kun pirtissä jo alkoi olla kosolta väkeä.
"Saan kunnian kiittää", kumarsi puhuja isännälle. Ja niinpä hän sitten astui pöydän taakse ja alkoi asiaa selitellä… Hyvä hänellä tuntuikin olevan "ulostuonti". Sanoja tuli peräkkäin ja välistä päällekkäinkin, että kummissaan kuunneltiin. Melkein maailman alusta hän alkoi, mutta merkillisen nopean harppauksen teki nykyaikaan. Hän selitteli, kuinka köyhä tässä maailmassa on aina alakynnessä, kuinka hänen pitää tehdä työtä jokapäiväisen leipänsä saadakseen, kuinka saa kärsiä vilua ja nälkää ja aina vain olla rikkaamman poljettavana ja orjana.
"Mutta tästä täytyy tulla loppu", karjaisi hän kesken kaiken, polki jalkaansa, nyrkkiä pui ja niisti nenäänsä…
"Tästä täytyy tulla loppu!" huusi hän toistamiseen. "Työväenliike on nyt jo kasvanut suureksi vyöryväksi lumipalloksi, joka nuoskeaa lumen pintaa myöten vierii… vierii ja vieriessään yhä kasvaa, laajenee ja levenee… ja vierii yhä…"
"Mihin se sitten pysähtyy? Mäen alleko?" kysyi Näsmannin Hermanni, joka ei ennen ollut esitelmää ollut kuulemassa.
"… työmies ei enää ole orja", jatkoi puhuja. "Hän on tästä puolin oleva yhtä suuri herra kuin… kuin… ja senvuoksi, rakkaat aatetoverit, tahtoisin vielä tehdä selvää työväenliikkeestä yleensä muissa maissa, mutta erittäin täällä meidän kurjassa Suomessamme."
"Täällä meille maksetaan niin peräti pienet palkat, että sillä hädin tuskin elää mies… Millä sitten elätämme perheemme… Mutta työväki on nyt suuressa liikkeessä… herroilta ja rikkailta omaisuus ja valta pois… sitä työväenliike tarkoittaa…"
Puhuja levähti hetkisen, katseli sitten kuin sankari pitkin väkijoukkoa ja kysyi:
"Onkohan minua ymmärretty?"
Ei kuulunut vastausta.