Minä aloin Iikalle taas selittää, että hullutusta olisi hajoittaa nyt elämäänsä ja lähteä muualle parempaa hakemaan…
"Olen minä sitä itsekin ajatellut… ja jos sattuisi kuolema tulemaan ennenkuin ehtisi kovin vanhaksi ja saamattomaksi, niin eiköhän tuota elää kituuttelisi… tässäkin…"
Heillä oli kamarikin, johon minulle oli vuode valmistettu.
Kun haastelin emännälle, että olihan heillä jo "maanpäällistäkin" minkä mitäkin, kun vain noin hyviä makuuvaatteitakin, virkkoi hän:
"Minun ne ovat. Palvelusajallani jo olen laittanut nämä kaikki, mitä tässä näkyy… ja oli sitä puhdasta rahaakin, kun yhteen menimme…"
"Vai oli rahaakin!…"
"Oli… eikä sitä nyt vieläkään niin hätää ole, vaikka se tuo Iikka välistä lörpöttelee…"
"No näkeehän tämän, että hyvähän teillä on elämä."
"Tässä tuota on menty ja kyllä minun se täytyy sanoa, että ei ole vielä hätäpäivää ollut… ei ruuan eikä juoman puutetta… ei ole, Jumalan kiitos…"
Aamulla varhain, kun syyskuun aurinko teki nousuaan, valmistelin minä jo taipaleelle.