"Paha nyt on saada", jutteli Topias. "Tullimiehiä on lisätty joka kylään, ja ne ovat virkkuja ja valppaita. Paha niitä on pettää, ne ovat tulleet niin varovaisiksi. Mutta koettaa täytyy."
Ja miehet kertoivat lisäksi, että oli heillä muun tavaran joukossa säkki, jossa oli kymmenen pulloa konjakkia, lääkkeeksi ylimaan kyliin.
Niin kertoivat ja miehissä miettivät miten parhaiten menettelisivät.
"Pankaahan nyt levolle", sanoi aamupuoleen yötä Topias. "Mietitään tässä aamulla lisää."
Ja miehet laskeusivat levolle, Topiaksen kamariin, johon Matleena oli vieraille vuoteen valmistanut. — Ja luulivat, että nukkumaan se panee Topiaskin.
Mutta Topias ei käynytkään levolle, vaan herätti Matleenan ja antoi hänelle muutamia määräyksiä.
Ulkona alkoi varhainen kevätaamu sarastaa, kun Topias haki kelkkansa halkovajasta. Oli kylmä aamu ja nuoskea lumi oli kovettunut kovaksi ja kestäväksi hangeksi.
— Kyllä nyt pitäisi passata, — höpisi Topias itselleen kävellessään, kelkkaansa vetäen, Yrjänälle päin.
Tultuaan likelle taloa jätti hän kelkkansa tienviereen ja hiipi tuvan akkunan alle kuulostelemaan. Siinä asuivat molemmat tullimiehet. Ei kuulunut minkäänlaista liikettä. Nukkuivat kai nyt. Illalla myöhään oli Topias nähnyt heidän hiihtävän joen rantaa pitkin… Varmuuden vuoksi Topias vielä käveli pihaan nähdäkseen, olivatko tullimiehillä sukset tavallisella paikalla, räystästä vasten olevilla tikapuilla… Siinä näkyivät olevan…
Ei ketään näkynyt eikä kuulunut liikkeellä. Syvimmässä unessaan nukkuivat kaikki, valppaat tullimiehetkin.