Hän päättää jättää säkit siihen jäälle… ja näppärästi käydä Yrjänällä noutamassa kelkan, jolla säkit saapi suojaan…
Muuhan tässä ei auta…
Kaukana maantiellä näkyy joku talonpoika ajavan heinähäkkeineen niitylle… Hän viheltää, viittoo ja huutaa. Näkyy siellä jo ihmisiä liikkeellä, mutta ei ole kukaan kuulevinaankaan. Ja jos kuulevatkin, niin eivät ne tule…
Siihen jättää hän säkkinsä ja hiihtää mitä hengestä irti lähtee
Yrjänälle päin…
Pensaan takana on Topias vahdissa, että mitä tuossa tapahtuu… Ja kun hän näkee ja kuulee, että Andersson viheltää ja huutaa, pelkää hän että joku tulee avuksi… Mutta kun hän näkee Anderssonin lähtevän hiihtämään Yrjänälle päin, tekee hän rohkean päätöksen…
Kun Andersson on kadonnut törmän taakse näkyvistä, vilahtaa Topias kuin kärppä pensaan suojasta ja juoksee kelkkoineen minkä sielu sietää väylälle kahvisäkkien luo. Tulisesti nakkaa hän säkit kelkkaansa ja painuu takaisin Ruotsin puolelle niin että silmät tulta iskevät…
Ja kun Andersson Yrjänälle päästyään kiipeää tikapuille katsomaan, näkyvätkö säkit jäällä, näkee hän viimeiset vilahdukset Topiaksen pitkästä turkinhelmasta katoamassa Ruotsin puolelta metsikköön ja kelkassa mennä könöttävän äsken peslaakiin ottamansa kahvisäkit…
Synkästi kiroten laskeutuu hän tikapuilta alas pihalle.
Mutta Topias, saatuaan tavaransa varmaan suojaan ja jätettyään turkin yltään, lähti kävellä hilppaisemaan kotiaan. Hyvillään, suu hymyssä hän asteli, mutta ei mennytkään äskeistä jälkeä, vaan alempaa Käkisaaren yli…
Ja kun tuli seuraava yö, läksi hän ja nouti kahvisäkit piilopaikasta pois…