Mielihyvällä, huulet hyväntahtoisessa irvistyksessä, täyttää Mikko ison visakoppansa ja päretikun sytyttäen ottaa tulen tupakkaan.

On voinutkin olla tupakatta taas useita viikkoja. Mutta Mikko ei tarpeitaan valita, ei huuda huolistaan, vaan kärsii ja vartoo… Ja siinä se onkin hänen elämänsä suuri viisaus, että voi nauttia ja olla nauttimattakin, voipi viettää talvisin viikkomääriä niin vähillä eväillä, että se olisi kunniaksi kelle nälkätaiteilijalle tahansa, ja taas kun pääsee ruuan kimppuun, niin syöpi kahdesta, jopa kolmestakin miehestä… Mutta ennen nälkää näkee, ennen kuristaa suolivyötään kuin lähtee päiväksi vieraan työhön…

Hän ei tunne muuta maailmaa kuin tämän, tässä Palovaaran rinteellä. Ei ole koskaan kotokylästä mihinkään liikkunut eikä hänen mielensä nuorenakaan ole palanut maailman markkinoille. Tuossa on syntynyt aivan lähellä, tässä pyörinyt ja maailman viisautta katsellut koko ikänsä. Ja selvillä on hänellä jo sekin, että tässä kohtaa kuolemakin… tähän omaan pirttiinsä kuolee… syysyönä, ja aamulla siitä löytää joku naapuri.

Ja niin se sitten on päättynyt hänen elämänsä…

"Joo, joo. Polvi menee, toinen tulee. Hohhoh… Aikansa kukin kylvää ja niittää; ei aikaakaan, niin murenee mullaksi, josta on otettukin…"

Mikon pirtiltä viepi kapea polku lähteelle, josta kaikki Palovaaran mökkiläiset vettä noutavat, mutta polku jatkuu lähteen vieritse Mikon naapuriin Jussin lesken pirtille. Leski elää nyt kuin kuningatar rentoa ja rikasta elämää. Ennen Jussin eläessä ja lasten ollessa pieniä oli hätä aina ja puute jokapäiväinen…

Mutta kaikki lapset ovat nyt täysiä ja jokikinen on Amerikassa. Ja sieltä äitinsä tänne hoitavat, rahaa lähettävät ja muutakin hyvää. Nyt leski monenlaisia limppuja leipoo ja voissa lihankin paistaa. Ennen ei ollut kaukaloon panemista, eikä päin pöytään kääntymistä. Ennen lesken täytyi vähissä voimin töissä kulkea ja ottaa markka sieltä, toisen täältä. Nyt ei muuta kuin herrastelee, istuu polvi polvella, sikaria polttelee ja passauttaa naapurien eukoilla itseään.

Kun ehdin Jussin lesken pirtin luo, töksähtää siinä vastaani Sarvelan vanha muori, joka on menossa Mikon pirtille.

Koko päivän kertoo muori olleensa leikkuussa Herralassa. Huomenna on aie omat peltotilkkunsa leikata, vaan väsymys, uupumus ja raukeus, vanhuus alkaa voittaa. On nyt menossa Vesannon Mikon puheille, että jos saisi Mikon huomiseksi auttamaan, Mikko kun on omat peltonsa jo leikannut.

"Eikö tämä Jussin leskikin joutaisi leikkaamaan?" kysäisen muorilta.