"Pääsee se siitä sakolla…"
"Olisi edes rahaa lähettänyt, kun ei viikkokausiin ole lähettänyt…" tuumaili vaimo, joka sentään nyt alkoi tyyntyä.
"Olisi kai lähettänyt, vaan mitenkäs siinä ehti, kun poliisit molemmista käsistä taluttivat…"
Ei tehnyt mieli istua siinä pahanhajuisessa pirtissä. Pois läksin.
Puutetta oli heidän, Vierelän väen, elämä aina ollut. Silloin kun hyvin saatiin rahaa, niin söivät ja joivat ja mässäsivät. Vaimon sanotaan olevan vielä hullumman tuhlarin kuin Juuson. Joi kahvia väkevää kuin tervaa, mutta ei vain liiennyt lapsille maitoon…
Mutta koskapa vielä näkyy Sarvelan vanhusten pienestä pirtistä iloinen ja kirkas takkavalkea, niin käväisenpä tervehtimässä vanhuksiakin…
Vanhoja vanhuksia he ovatkin.
Kahdeksannella kymmenellä ovat kumpikin, mutta terveitä ja työhön kykeneviä molemmin. Tässä pienessä pirtissä ovat koko elinaikansa eläneet ja olleet. Tässä ovat lapsensa kasvattaneet, jotka nyt ovat maailmalla kaikki.
Heilläkin on peltoa niin paljon, että vuoden leivän saavat, ja muuten ansaitsevat kumpikin. Ukko verkkoja kutoo, muori kehrää, kuppaa ja hieroo. Sarvelan muorin sauna on maailman parhaimpia, ja siellä on joka lauantai-ilta hammassärkyä potevia vaimoja ja miehiä muorin kupattavina…
Ja apu sieltä tulee aina, ja lantit saa muori vaivoistaan. Niin elävät. Ei hätäpäivää ole ollut, ja kun viimeinen penni on mennyt, tulee taas uusia. Ei ole heidän tarvinnut kunnan apuun vielä turvautua, ja siitä ovat he hyvillä mielin.