VII
Paloniemestä vei toinenkin polku rantamaille, mutta sitä kuljettiin kesäisin hyvin harvoin. Kun Mukkajupukan ja Särkijärven kautta pääsi kirkonkylään, johti tämä toinen polku synkkien sydänmaiden halki toisen pitäjän rajalle. Välillä oli kuitenkin suuri Teurajärvi, jonka rannoilla oli kaksi verotaloa ja kolme kruununtorppaa. Paloniemestä karttui Teurajärveen runsaasti kahdeksan neljännestä. Mutta Teurajärvestä pääsi koukeroisia ja koskisia metsäjokia pitkin toisiin järviin ja niistä taas isompia jokia myöten rantamaille suuriin kyliin ja valtakunnan rajalle.
Teurajärven kautta oli kuitenkin talvisin liikettä, joskus vilkastakin. Siitä kulki nimittäin tukinajajain oikotie Lappiin, ja sitä tietä käyttivät kaikki Rovaniemen markkinoille menijät ja sieltä palaajat.
Mutta kesäisin ei näkynyt monta kulkijaa Teurajärvelläkään. Oli kesiä, ettei yhtään vierasta ihmistä ilmestynyt. Suuret vaarat ja jänkät olivat aina vastassa, jos mihin päin lähti, ja ihmiset, jotka asuivat näillä kaukaisilla, tiettömillä takalistoilla, olivat kesän aikana melkein kokonaan rantamaailmasta eristettyinä.
Mutta uusi aika oli tullut ja osannut tännekin, yksinäisten järvien rannoille. Kiveliön asukkaille oli käynyt selväksi, missä lapsipuolen asemassa he elivät rantalaisiin verraten. He alkoivat hekin vaatia, kokoontuivat kymmenien penikulmien laajuisesta erämaastaan yhteen ja kävivät pyytämään maantietä, joka yhdistäisi kaksi suurta valtajokea ja kauppapaikkaa toisiinsa. Tien tulisi kierrellä suurimpien järvien kautta, joiden varsilla useampia taloja oli, katkaista koko kaira niin, että kulku molemmille valtajo'ille olisi mahdollista sulan aikanakin.
Toista kymmentä vuotta oli jo tiekysymys ollut vireillä. Siihen oli pyydetty ja saatu »lausuntoja», se oli kulkenut kaikki oikeudet pitkin ja poikki, ja asiakirjapinkka oli kasvanut monen kilon painoiseksi. Mutta yhä uusia lausuntoja vaadittiin, uusia tietoja ja laskelmia.
Paloniemen isäntä-vainaja, vanha Topias, oli ollut tiehankkeen alkuunpanijoita ja ajanut sitä innokkaasti kuolinpäiväänsä saakka. Isänsä kuoltua oli Lauri ruvennut hänen työtänsä jatkamaan, ja hän olikin vähitellen saanut tieasian nopeampaan vauhtiin.
* * * * *
Oli taas melkein vuosi kulunut, kun asiakirjat oli palautettu lopullisen päätöksen tekoa varten. Lauri oli juhannuksen aikana kirkolla käydessään saanut asiamieheltään tietoja, että valtio todennäköisesti myöntää varat tienpohjaan ja että päätös hyvinkin pian valmistuu.
Kesä oli kuitenkin jo mennyt. Ei ollut Laurikaan kesän mittaan monesti muistanut koko tieasiaa. Kotoiset huolet ja vaimonsa tila olivat hänen ajatuksensa vieneet.