Vieläkään ei Peltola ollut kysynyt Laurin vaimon kohtalosta. Näytti, niinkuin odottaisi, että Lauri ensin alkaisi puhua.
Kun juuri ehtivät kirkon kohdalle, sanoikin Lauri:
»Olet kuullut kovasta sattumasta…?»
»Olen kuullut… Lohduttaisin sinua, jos kykenisin… Että sen juuri piti tulla sinun osallesi!»
»Kaiketi olin minä soveliain kärsimään!»
Laurin ääni oli katkera.
»Muuten… elä mitään kysele… Minä en tiedä itsekään, kuinka asia on… Sanon kuitenkin, ettei sopinut hän erämaan asukkaaksi», lisäsi hän.
»Sen minä tiesin jo edeltäpäin… silloin jo kun menitte naimisiin», sanoi Peltola.
Lauri huokasi.
»Sano kuitenkin, karkasiko hän… On sanottu hänen marjamatkalla eksyneen… ja huhuiltu, että olisi tullut mielenvikaan…»