Helena ensin hämmästyi, vaan sanoi sitten rohkeasti:

— En minä sitä sanonut, että minä olen nähnyt sinun varastamassa, vaan niin on sanottu.

— Sinä sanoit suoraan, että minä olen varastanut ja sen sinun pitää näyttää toteen akka, sanoi Kusti ankarana.

— Enhän ole niin sanonut? kysyi Helena ja kääntyi väkijoukon puoleen siltä puollustusta saadakseen.

Mutta kaikki ne, jotka pitivät Kustin puolta, huusivat:

— Olet kyllä sanonut. Älä väitä!

Silloin Helena muuttui vaaleammaksi ja hänen notkea kielensä ei enään löpöttänyt niin sukkelaan kuin ennen.

Iisakki oli penkillä äänettömänä kuunnellut vaimonsa ja Kustin torailemista, nyt nousi hän ylös, tempasi Helenaa lujasti kädestä ja sanoi:

— Ala lähtemään täältä!

Ja niin he menivät, Helena varsin nolona.