— No, liekö sentään niin synty-laiskaa ketään. Muut köyhät sentään tekevät talollisten työtäkin, vaan Kumpulan Juho ei milloinkaan, vaikka välistä on tarjottu hyvääkin palkkaa.
— Sairastaneenhan se kuuluukin nyt koko syksyn.
— Vielä mitä! Minä en usko koko hänen sairastamistaan. Terveen näköinenpä hän oli tässä viikolla, kun käveli tiellä. Eikö lie tahallaan heittäynyt kipeäksi.
— En minä usko sentään aivan joutavan sen hänen sairautensa olevan.
Kurikkakin sanoi, että verta se Juho oksentelee ja rintaansa valittaa.
— No, jos tällä kertaa kipeä onkin, niin ei kai ennen ole ollut, ja yhtä laiska on ollut ennenkin.
— Eihän siinä Juhossa tosin puolustamista ole. Minusta oli kumma, että Järvelä meni takaamaan niitä lehmiä. Sattuu niin, että ne kuolevat ja saa sitten Kurikalle maksaa lehmät.
— Kehuihan se vaimo heillä olevan heiniä. Kun saavat ne lehmänsä pitää, niin eivät tule sitten köyhäinhoidon niskoille. Koko kylän parasta minä aina pyydän, sanoi Järvelä vähän jäykästi, ja siihen se asia jäi sillä kertaa.
— Mutta sitten tuli puheeksi ne muut mökkiläiset ja torpparit sillä samalla mäellä, jossa Kumpulakin oli. Oli nimittäin mukava mäenselkä kylän takana, jossa oli useita mökkiä ja jota kutsuttiin kylän kesken takakaduksi.
— Siellä on vaikka minkälaista väkeä siellä takakadulla. Toikan Iisakin kun erottaa, niin samallaista joukkoa ovat kaikki muut, alkoi eräs puhumaan.
— Vireä mies se on sentään Mattikin. Semmonen lapsilauma kuin Matilla on… eikä ole Matti vielä koskaan pyytänyt köyhäinapua, vaikka sellaisellehan sitä mielellään antaisikin, joka kokee tehdä ja joukkoaan elättää. Matkassa pitää olla sen, joka kymmenestä kynnestä semmosen joukon elättää, puhui Järvelä vakavasti.