— Pitääpä ottaa kirves mukaan, että saan panna muutamia riekon ansoja suokorpeen, vaikka eihän sitä näy metsälintuakaan tänä talvena olevan niinkuin ennen, puhui Juho mahtavasti, ja ikäänkuin menisi hän tekemään mitä ihmeellisimmän ihmetyön astui hän leveänä ulos, kirves olalla.
— Mikähän sille nyt on tullut, kun se on noin virkkuna, ajatteli Henti.
Juhon mentyä tuli hetken kuluttua Mattikin.
— Juho meni suolle heinään, vaan kyllä hän pian palaa takaisin, sanoi
Henti.
Matilla ei ollut kiirettä, hän päätti odottaa. Pani piippuunsa tupakkaa ja haasteli:
— Kyllä tämä talvi taitaa monelle olla kamala talvi, kun vielä ennustavat kovia pakkasiakin tulevan… kylmällepä tuntuu tämä teidänkin pirttinne. Meillä vaan on niin lämmin, että kun oikein lämmittää, niin vaikka silakka seinällä paistuu.
— Aikoi se Juhokin syksyllä tätä tampata ja haalata lisää kalua ullakkoon, vaan eihän siltä tule, vaikka aikoo ja aikoo, selitti Henti.
— Teillä sittenkin on vereksempi elämä, kun teillä on lehmä, aina siitä maitotilkan saapi. Mutta nyt kun on karjan anti niin lujassa, että vaikka puhtaan rahan maksaisi, ei saa, sanoi Matti.
— Niinhän se kuuluu olevan, tiesi Hentikin.
Siinä sitten puhelivat yhtä ja toista. Henti siinä koetti korjailla huonetta ja lasten pukujakin parannella.