— Saatiin tässä jouluksi, sanoi Henti.
— Porvarissa onkin nyt erinomaisia kahvia. Toiset kehnompaa lajia, toiset verrattoman väkeviä ja hyviä. Ne paremmat ovat sittenkin antosammat ottaa, vaikka kalliimpiakin ovat. Kumpaa lajia sinä otit? kysyi Helena ja tähtäili Hentiä silmiin, että mitä tuo nyt osaa valehdella.
Vaan Henti ei ollut kuulevinaan koko kysymystä, paranti vaan tulta ja rykäsi kerran.
— Tässäpä ollaan ylpeitä ja vähäpuheisia, sanoi Helena, nousi ylös ja meni.
— Mitähän tuo nyt täällä kävi nuuskimassa, arveli Henti, Helenan mentyä.
— Taisi kadehtia, kun näki sinut kahvinkeitossa, arveli Juhokin sängystään.
Henti oli saanut kahvin valmiiksi. Hän tarjosi miehelleen ja antoi tilkan lapsillekin.
— Ala sinä nyt hommaamaan pirttiin lämmintä, minä menen navettaan. On niin pakkanen, että navetassa oli lanta kylmettynyt ja seinät ja laattia kuurassa. Ellei ala heti lauhtumaan, niin kyllä kai ne nuo lehmä-rukat kylmettyvät, puheli Henti.
— Ei taida sitten kannattaa nousta tänäpänä ylös ollenkaan… jos polvilleen nousisi, tuumaili Juho.
— Sinulla on aina sinun tuumasi, sanoi Henti, köytti ryysyjä ylleen ja meni navettaan.