Vaan ei Juho ollut siitä millänsäkään, hyväili vaan koiraansa ja lapsia.
Illalla läksi hän porvariin. Oli aikomus semmoinen, että pyytäisi porvarilta niiden armopuiden nojalla lainaksi jauhoja ja vähä suoloja, Totta kai antaisi, kun tiesi, että hänellekin oli armopuita annettu.
Ja hän lähti.
Tullessaan oli hänellä monta leiviskää selviä ruisjauhoja säkissä ja kappa suoloja pussissa. Hän aatelikin kovin leveästi ja näytti peräti hyvin voivalle miehelle. Mutta mennessään erään mökin sivu kuuli hän sanottavan:
— Tuo Kumpulan Juhopa se on hirmuisesti lihonnut ja on punanen kuin kukko.
Ja toinen ääni siihen vastasi:
— Konin lihaa kun on syönyt koko talven, niin täytyy lihota.
Vaan Juho asteli menemään herroiksi sivutse, ei ollut kuulevinaankaan.
— Te saatte siellä kärvistellä nälässä, mutta minä keitän ja syön lihaa kuin poika, ajatteli hän ja oli oikein hyvillään, että oli hoksannut ottaa sen Saarelan ruunan lihat. Kuolema olisi muuten tullut, sillä piiri ei olisi tainnut paljoa auttaa.
Sinä iltana leivottiin Kumpulassa ruisleipää ja lihavelliä keitettiin,