Samanlainen syy se oli monella muulla mökkiläisellä, nimittäin, ettei ollut kenkiä eikä vaatteita. Ja niillä, joilla ei ollut syytä, ne tekeytyivät sairaaksi ja heittivät muita mutkia. Harvat olivat ne, jotka lähtivät työhön kärttämättä ja muistutuksitta.
Mutta Matti, vaikk’ei ollut armopuitakaan saanut, läksi tukin hakkuusen. Hänellä olikin vaatetta, että tarkeni, ja hänen kädessään oli kirves oikein päin, että äkkiä romahti petäjä pitkäkseen.
Mutta Kumpulan Juho kävi yhä laiskemmaksi. Olisi luullut, että hän nyt, kun sai syödä hyvää ruisleipää, alkaisi vähitellen työhön, varsinkin koska hän päältäkin päin näytti peräti hyvin voivalta ja terveeltä. Mutta ei, päinvastoin tuli hän yhä laiskemmaksi. Nyt kun pakkasetkaan eivät enään olleet niin suunnattomia, ei hän viitsinyt puun tikkua hakata. Henti sai toimittaa kaikki, Juho oli kuin ei häneen kuuluisi koko asia. Pirtti pysyi siis edelleen hyvin kolkkona ja ilma kovin epäterveellisenä. Nuorin lapsi, joka pitkin talvea oli kitunut, oli tullut yhä huonommaksi ja laihtunut luurangoksi. Kerran oli Henti käynyt pappilassa sille lääkkeitä noutamassa. Rouva oli häntä soimannut huolimattomuudesta ja sanonut, että lapsi oli vilustumisesta taudin saanut. Hän oli antanut rohtoja ja käskenyt niitä antaa lapselle sen ja sen verran päivässä.
Mutta niistä ei ollut näyttänyt olevan mitään apua, sillä lapsi huononi huononemistaan. Hoitoakin siltä raukalta puuttui. Sängyn loukossa sai maata heinillä, vähä ryysyjä peitteenä. Henti ei ehtinyt häntä paljo vaalimaan ja vanhemmat lapset eivät ymmärtäneet. Juho ei piitannut mitään. Kun Henti häntä pyyteli sairasta vaalimaan, sanoi Juho:
— Paranee kai se minutta, jos on paratakseen.
Aamuin ja illoin kun äiti viipyi navetassa ja isä useinkin oli kylässä tai nukkui, oli lapsella ikävä olla. Välisti pillahti itkuunkin ja huusi äitiä. Pikku-Juho silloin juoksi navettaan äitiä käskemään. Silloin oli aina rääkkymättä, kun sai olla äidin sylissä, mutta kun äiti poistui, alkoi uudestaan huutamaan.
— Voi kun sinä raukka kuolisitkin, huokaili Henti usein.
Lisäksi muulle heikkoudelle alkoivat lapsen silmät vettä valumaan, kävivät harmaiksi ja pieniksi. Siitä kävi Henti taas pappilassa ja selitti miten lapsen silmät olivat surkeat. Rouva oli hänelle ankara nuhteli kovin ja ilmoitti, että silmiin oli alkanut kasvamaan hine ja että lapsesta tulee auttamatta sokea, jos sattuu elämään.
Se oli surkea tieto, mutta Juhoon se ei vaikuttanut vähääkään.
Muutaman viikon kuluttua näyttivät lapsen silmät harmailta ja sekavilta ja sen voi selvästi huomata, ettei se nähnyt kuin nimeksi.