Ja vaikka Selma kyllä vakuutti Simolle, ettei hän uskonut eikä välittänyt Jantukan kiroista ja että hän kyllä ajan oloon paranisi, jäi Simolle sittenkin epäilys. Sillä Selman katse oli arka eikä noussut koskaan suoraan Simon silmiin…
Simo suri sitä ja mietti usein keinoja saadakseen Selmasta nuo joutavat luulot juurineen pois. Iltasin, kun he laskeusivat levolle, alkoi hän asiasta puhua. Hän selitti Selmalle, että hän kirkolla käydessään talon perintökirjaa lunastamassa oli pistäytynyt pappilassakin ja rovastin kanssa ottanut asian puheeksi. Oli rovastikin kuullut kerrottavan, että Raahonjärven ympärillä kansa uskoi Jantukka-noidan kiroihin ja että Utuniemeä pidettiin paikkana, jossa noita-vainajan henki kummitteli. Joutavaksi taikauskoksi oli rovasti kaikki tuominnut, käskenyt Simon mennä rauhassa kotiinsa lohduttamaan arkaluontoista vaimoaan.
Semmoisiin Simon vakuutuksiin ja puheisiin ei Selma vastannut mihinkään päin. Joskus vain huokasi raskaasti. Ja niin olivat nämä vuodet kuluneet… eikä Simo saanut selvää, uskoiko Selma Jantukan kirojen häneen pystyneen vai ei.
— Mutta Aapramiin eivät ainakaan ole kirot pystyneet, — hymähti Simo itselleen, kun käveli venevalkamalle nähdäkseen, eikö järvellä jo näkyisi venettä tulossa. Poika kasvoi ja varttui kuin hevosenvarsa, oli ikäisekseen melkein luonnottoman vankka ja näytti päivä päivältä käyvän pahankurisemmaksi. Selma sitä hemmotteli, eikä Simo ollut tahtonut lapsen ja äidin väliin sekaantua, vaikka joskus olikin tehnyt mieli poikaa kurittaa, kun tahallaan teki pahaa. Itsellään hänellä ei ollut aikaa lapsen kanssa mekastella ja hänen puolestaan supistui kasvatus siihen, että hän vain kielsi poikaa kaatamasta piimää lattialle, särkemästä astioita ja muuta pahaa tekemästä. Hän saapui venevalkamaan ja tähysteli järvelle. Ei näkynyt soutavia järvellä, ja ilta alkoi lähetä.
— Saattaapa mennä huomiseen, — arveli hän ja läksi nousemaan takaisin pihaan.
Vainion takaa kuokkamaalta oli hän lähtenyt rantaan ja päätti mennä jatkamaan työtänsä. Hän poikkesi kuitenkin sisälle. Muu väki oli perunamaata purkamassa, mutta Selma oli kahvin keittohommassa.
Aaprami kävellä tepasteli siinä takan ympärillä ja piti kovaa ääntä, huutaen ja takoen tervaksella takan laitaan, että jymähteli.
"Näkyikö järvellä tulevia?" kysyi Selma.
"Ei näkynyt… Voivat viipyä huomiseen. Ei liene se Romppainen määräpäivälleen saapunutkaan Rantamaulaan…"
Aaprami takoa kalkutteli tervaksellaan, ja kun Selma silmäsi toisaalle, sysäsi hän tervaksen takassa palavien puiden alle, että kuumaa tuhkaa pölähteli lattialle.