Simo nukkuu siihen, että Selma lapsi sylissään kävelee kahakäteen lattialla, johon aamuaurinko paistaa suoraan ikkunasta.
VIII
On kulunut kaksi vuotta. Utuniemi on perintötalo. Rajat ovat selvät, linjat auki, suorina kujina ulottuen kauas kiveliöön päin ja järven rantaan asti. Paljon hyvää metsääkin on Utuniemi saanut ja siitä ovat tukkiyhtiöt jo suurta summaa Simolle tarjonneet. Simo ei ole vielä kauppaa tehnyt, hierottu ja tuumailtu on, mutta ei ole sovittu vielä.
Mutta nyt tänään — syyskuun kirkkaana päivänä — on taas tukkiyhtiön metsänostaja Romppainen aikonut tulla metsäkauppaa hieromaan. Rantamaulasta päin piti Romppaisen tulla ja hänen matkassaan myöskin Rantamaulan vanhan Esan, joka ei ollut kahteen vuoteen Utuniemessä käynyt. Simo oli vartavasten vanhaa Esaa pyytänyt tulemaan, neuvoja antamaan metsäkaupassa, ettei yhtiö polkuhinnasta tukkeja saisi…
Simo on jo aamusta alkaen odottanut, vähäväliä järvelle silmäten.
Nämä vuodet ovat kuluneet nopeaan. Simo on paljon yrittänyt ja paljon valmista saanut, ja ihmeenä hänen hommistaan kerrottiin. Talossa on nyt kaksi palvelijaa ja sitäpaitsi kesäisin pari kuokkamiestä uudisviljelyksiä raivaamassa.
Mutta vaikka Simon toimia ja ahkeruutta kylissä ja taloissa ylistettiin muuallakin kuin Raahonjärven ympäristöllä, huhuiltiin myöskin, etteivät Utuniemessä sittenkään olleet asiat oikein. Emäntä oli kuihtunut entisestään ja yhä kuihtui. Ei ollut saanut useampaa kuin yhden lapsen. Ja tiesivät huhut, että samantapaisia taudinoireita alkoi Selma-emännässä ilmetä kuin ennen Elsa-vainajassa, jonka uskottiin Jantukka-noidan kiroissa olleen ja siihen kuolleen. Ja Jantukka-noidan kirojen nyt uskottiin Selmaan tarttuneen.
Semmoisia oli kerrottu nyt viime aikoina varsinkin, kun kulkijoita oli sattunut Utuniemen kautta käymään ja emäntä laihtuneena nähty. Oli tullut tiedoksi sekin, että Simo oli vihapäissään Jantukan kiukaan jäännökset hajoittanut ja heitellyt kivet järveen. Ja siinä kohden järvessä, niemen nenässä, mihin kiuaskivet oli heitelty, olivat muka syyskalan pyytäjät nähneet sinisen liekin leimuavan koko pitkän yön, siihen asti kun päivä alkoi tuntua. Siinä Jantukan vihat paloivat…
Niin kerrottiin. Ja huhu oli levinnyt kaikkiin järvikyliin ja rantamaillekin. Simo ei kuitenkaan ollut huhuja kuullut semmoisina, vaikka oli hänkin pannut merkille, että kun joku entinen Selman tuttava tai kotikyläläinen Utuniemeen sattui tulemaan, niin Selman kuihtumista alkoi päivitellä ja viittaili puheessaan Lapin noitiin, joiden kirojen sanottiin kestävän satoja vuosia heidän kuolemansakin jälkeen… Simoa se oli harmittanut, vihlonut sydänjuuriin asti…
Ja kun vieras salaperäisine sanoineen ja omituisine hymyineen oli poistunut, kirosi Simo ensiksi vieraan ja hänen tyhmät puheensa ja alkoi taas Selmalta udella, mitä Selma itse uskoi…