"Mutta jopa onkin kaunis tämä koivikko", sanoi Selma. "Ei tätä henno koskaan hakata…"
"Niin minunkin mielestäni…"
Koivikon läpi alkoi näkyä pienoinen asuinrakennus, jonka ilma jo oli harmahtavaksi muuttanut, ja navettarehto, joka oli punaiseksi maalattu.
"Kohta ollaan perillä!"
Koivikosta talon pihaan oli loivaa vastamaata.
Poro puhalsi siinä laukkaan ja vihmoi menemään kovaksi tallaamalleen siljolle navetan eteen, niin että reki siipesi syrjään…
Aurinko helotti jo korkealta. Pihalla tuntui lämmin paiste ja koivikossa koivujen alimmilla oksilla näkyi vielä yön ripottelemaa huurretta. Suuren järven selkä siinsi edempää kimaltelevana kenttänä…
Simon sokea sisar, Elsa, seisoi portailla, ja kun Selma ja Simo nousivat reestä, huudahti hän iloisesti:
"Kuulen, että kaksi henkeä on 'Keron' kelkassa… Terve tulemaan,
Selma!"
Selma riensi Elsaa vastaan, ja sokea sulki Selman syliinsä…