"Ne näyttivät tulevan talosta päin."
"Niin näyttivät ja pyrkivät ehkä Hanhikeroon, koska noin itärantaa pitävät…"
"Taitavat olla tukkilaisia, koska niillä on laukut selässä…"
"Tukkilaisia ne ovat… Mitäpä muita ihmisiä täällä liikkuisi…"
Simo oli kääntävinään katseensa hiihtävistä kotinientä kohden, mutta hän näki sittenkin, että jälkimmäinen mies hiihti kenoselkäisenä, rinta pystyssä…
Hän muisti heti sen talvellisen miehen, jota toiset olivat Sakariksi kutsuneet, ja oli näkevinään sen kankeat viikset, ilmeettömät silmät ja ilkeän näköisen naaman. Kun hän syrjäsilmällä katsahti Selmaan, huomasi hän, että Selmakin katsoi hiihtäviin miehiin.
Mutta kumpikaan ei virkkanut mitään siitä, että tuo kenoselkäisenä hiihtävä mies ehkä oli sama Sakari, joka talvella oli Utuniemessä komennellut ja Rantamaulassa isoa ääntä pitänyt.
He heräsivät siitä, että poro yhtäkkiä kääntyi maalle päin ja rupesi puolta vihaisemmasti tolvaamaan, ottaen suoran suunnan venevalkamaa kohti…
Kun se vihaiseen laukkaan lyöden porhalsi ylös venevalkaman korkeaa rantatörmää valkokylkiseen koivikkoon, johon päivä hauskasti paistoi, hytkähti Selman sydän riemusta, ja ensi kerran tunsi hän nyt, että hän oli mieheensä sidottu ja entisestä kodistaan eronnut. Hän näki Simonkin silmässä riemukkaan ilmeen…
"Tässä on heinätie, joka tulee tuolta Veksalahden niityltä", sanoi
Simo, kun poro keskellä solkikoivikkoa puhalsi entiselle jäljelle…