Hän saapui jyrkkärantaiselle, kapealle, pikkukoskistaan, luikertelevista mutkistaan kuuluisalle Riipinjoelle, joka toi asutuilta seuduilta vetensä ja ne synkän sydänmaan läpi kuljetti suurempiin alavesiin. Heti kun hän joen jyrkkää törmää oli laskenut sen uomalle, näki hän jäljet, jotka näyttivät vievän joen uomaa pitkin myötävirralle ja Riipinjärvelle päin. Simo näki heti, että siitä oli aivan äskettäin kulkenut kaksi poroa, joilla toisella oli ollut perässään kelkka ja toisella tavallinen lappalaisveturi. Sekä kelkassa että veturissa oli ollut painoa aikalailla, sillä jäljet olivat syvät.
Kun jälessä tulevat ehtivät näkösälle, lähti Simo hiihtämään joen uomaa pitkin. Hän ei ollut näitä maita koskaan Riipinjoelle kulkenut, mutta korkeasta, puuttomasta vaarasta, joka kohosi hänen edessään, tiesi hän, ettei Riipin-Heikin asunto enää ollut kaukana.
Simo hiihti nyt nopeampaan. Päivä alkoikin jo käydä illaksi, hämy lisääntyi ja pakkanen tuntui kiihtyvän. Hiukset ja parta kuurassa Simo lylyään lykkeli, ja hänen mielensä paloi kuin liekeissä.
Mutkikkaana ja jyrkkärantaisena painui joki suoraan pohjoista kohden. Kerran se jo näytti puskevan suoraan suureen, jyrkkään vaaraan, joka näytti olevan aivan lähellä ja jonka Simo tiesi olevan Riipinvaaran. Vaaran alle päästyään teki joki taas äkkimutkan ja putosi vihaisena koskena alempana olevaan pieneen järveen.
Simo huomasi järven vaaranpuoliselta rannalta tulevan muitakin jälkiä, jotka liittyivät niihin, joita hän seurasi. Näytti että sitä jälkeä pitkin oli kulkenut kaksi suksilla ja kolmas porolla.
Simo seisahtui taas vartomaan. Hän tiesi, ettei Riipin-Heikin pirtille enää voinut olla pitkää matkaa.
Hetken perästä näkikin hän poliisien laskevan järvelle. He olivat hiihtäneet voimainsa takaa ja ihmettelivät Simon vauhtia, sillä Simolla, joka latua aukaisi, oli raskaampi hiihto kuin heillä.
Simo selitti heille, että jokea pitkin oli poroilla kuljetettu jotakin kuormaa. Jäljet olivat verekset… eivät voineet olla vanhemmat kuin tämänpäiväiset… Valtatien varrelta oli tätä Riipinjokea pitkin verrattain lyhyt matka ensimmäisille tukinhakkuupaikoille…
Poliisitkin, vaikka olivatkin väsyksissä, alkoivat innostua, ja heitä ihmetytti se into, joka Simoa kannusti. Semmoista miestä he eivät olleet uneksineetkaan kohtaavansa näissä kiveliöissä, joissa melkein kaikki suojelivat viinakauppiaita.
Oli ehtinyt tulla aivan hämärä. Tähdet syttyivät ja revontulet roihusivat. Pakkanen yhä kiihtyi ja Lapin taivas riemuitsi…