"Vai eivät osaa teroittaa kiviä!…"
"Harva tämänaikaisista miehistä enää myllynkivet oikein takoa osaa… Toissa keväänä, kun sairastin jalkaani ja tämän pappilan myllykin oli suntion, Männeliinin, hoidettavana, niin kun viheliäinen oli takonut kivet niin pilalle, etten syysjauhatuksen aikana tahtonut niistä kunnon kalua saada, en takomallakaan…"
"On sanottu, että Ullan-Einokin on jo hyvä kivien terottaja…"
"Lapseksi se lukee vielä Einonkin, vaan kun minä myötäänsä olen neuvomassa, niin ei saa pilata…"
Nähtävästi Mikko ihastui rovastin lähetyksistä, puheliaammaksi tuli ja ystävällisemmällä äänellä renkiäkin puhutteli. Mutta ei vaan tuliaisista mitään maininnut, ei käskenyt rengin sanoa edes kiitoksia.
Mutta iltapäivällä toki sai tuoda käytteitä.
Mikko kävi nyt pappilan myllyn luo, joka oli ensimmäinen Ojalaisen myllystä. Rennosti aukaisi oven, konttasi myllyn alle, tukin ja siivet katseli… kunnossa olivat (oli jo ennen siellä kontannut). Kun myllyn alta tuli, niin nosti tampulaa… kunnossa oli… kiinni painoi…
"Hyvä on!" sanoi hän.
Hän oli nuortunut tänä aamuna taas kymmenen vuotta, sen hän tunsi. Ja kyllä sen näkivät Virnemäessäkin ja muissakin mökeissä.
Lukkoon pisti Mikko pappilan myllyn, samoin Ojalaisenkin. Otti pytyn ja nyytin ja käveli mahtavana Virnemäen pihan läpi Herralan myllylle, jota vielä katsoi, että tekikö kelvollisia jauhoja… Hyviä teki… ja nopeaan. Oli jo vajaassa parissa tunnissa tehnyt puoli säkkiä… Mutta molemmat parit olivatkin käynnissä, ja vettä riitti rennosti…