"Haukkaa nyt tuosta vähän einettä, vaikka lienet jo einehtinytkin, — mutta hyvä syönyttä syöttää, sanotaan."

"Jo minä söinkin, vaan jospa häntä vähän haukkaakin", arveli Mikko, ja hänen tyhjä vatsansa mourusi.

Itsekseen Mikko mietti, että jo on hyvä ihminen tuo Apunlaakson emäntä… Mutta ääneen ei mitään puhunut eikä ollut hopussa syömään, vaan sai emäntä toistamiseen pyytää. Mutta sitten kun istui pöytään, alkoikin eväille lähtö tulla.

"Mennä vuonna jo tähän aikaan myllyt kävivät", sanoi emäntä.

"Jo toki. Ja sulana oli koko Repovaaran etelänpuolinen rinne", vastasi Mikko, suu täynnä perunoita.

"Minulla vihloo rintaa niin kummasti ja karvastelee… jos entiseksi on, niin suvi tästä tulee ja raskas vesisade", ennusteli emäntä.

"Samaa ennusti Ullakin tässä aamulla, kun Ojalaiseen läksi lampaan keritsemiseen."

Niin siinä Mikon aterioidessa keskustelivat ja kevään tulevan toivoivat.

Ja Mikko, puhdistettuaan kaikki, mitä emäntä oli hänen eteensä latonut, pani piippuunsa ja lähti notkeana ja virkkuna miehenä pihalle puita pilkkomaan.

Ja sieviä pikku puita Mikko pilkkoi ja sievään, taiteelliseen kasaan ne asetti. Ei kukaan pilkkonut puita niin hyvin kuin Mikko, eikä kukaan niin sieviä pinoja laittanut.