* * * * *
Ei ollut Apunlaaksosta Mikon mökille kuin syltä kymmen. Naapureita yhdisti kesäisin ja talvisin kinttupolku, jonka Mikko pyryjen perästä loi auki.
Mutta kahvit keitti vielä Apunlaakson emäntä Mikolle. Ja Mikko, juotuaan monesta aikaa kolme kookasta kupillista, läksi tyytyväisenä miehenä mökilleen. Porstuan oven säppiin oli tuominen tikku pistetty — se oli merkki, ettei ollut ketään kotona, — muuta lukkoa ei ollutkaan.
Pirtti oli pieni niinkuin pienintä lajia sauna, ja pienoiskokoa oli mökin sisustakin. Oven puolella, sivuakkunan luona, oli Mikolla itsellään paikkansa. Siinä oli lyhyt penkki, joka samalla oli Mikon sänky. Seinällä oli sitten minkä mitäkin työasetta, mutta ihan katonrajassa kolme puista naulaa rivissä vierekkäin. Ne naulat olivat myllynavaimia varten: ovimmaisessa Mikko piti myllyn jauhatuksen aikana Ojalaisen myllyn avainta, keskimmäinen naula oli Herralan myllyn avainta varten ja laidimmainen pappilan.
Karsinan puoli pirttiä kuului Ullalle, Mikon vaimolle, ja Einon paikka oli kangaspuitten ja uunin välissä.
Raukaisevan tuntui Mikkoa. Olisi ollut paikattava nuo Ojalaisen piian kengät, mutta eipä tuntunut olevan työlahjoja. Siitä työstä olisi saanut sen verran lantteja, että olisi kyennyt särpimen ostoon.
Piippuunsa Mikko pani ja mietiskeli. — Mihinkä lie mennyt taas se pojan hunttiokin? Äitinsä sitä ruokkii laiskana, mutta eipä liikene minulle suupalaa leipää, vaikka kyllä tietää, että minulta ovat jauhot kaikki… Vaan liekö itselläänkään enää monta leipomusta!
Mikon teki mieli kiivetä ullakolle katsomaan, minkä verran Ullalla oli ruokavaroja, mutta kun ei koskaan ennen ollut sitä tehnyt, niin tekemättä jätti nytkin.
Peräakkunan luona oli pöytä, ja pöydän alla olivat heidän piimäpyttynsä. Tuo, joka oli isoin ja keltaiseksi maalattu, oli Mikon, pienin, maalaamaton oli Ullan, ja vanhin ja kulunein oli Einon, joka oli sen saanut kumminlahjaksi Piikkarien Soilalta, naapurimökin emännältä.
— Kumma, ettei Ulla ottanut piimäpyttyä matkaansa, kun Ojalaiseen läksi lampaan keritsemiseen, — mietiskeli Mikko. — Niin, mutta se ottaakin rahassa ja käy kauppiaasta kahvia, jota ei ole näkynyt keittävän viikkokausiin…