"Sepä on hauskaa", sanoo rovasti. "Kun Mikon kerran kuolema kutsuu, niin silloin on Einon vuoro…"
"Niinpä tietenkin. Mutta vielä minä olen mies parhaissa voimissani, vaikka olen kuudenkymmenen…"
Ja Mikko pyörähtelee kuin nuoret poikaset.
Hymähtää rovasti ja nyökäyttää päätänsä.
Mutta ihme nähdään myös nyt Repo-ojan varrella. Nähdään, että Ulla, toimeliaana kävellen, viuhtoo mennä myllylle, jossa Mikko ja Eino viljan ja jauhon pölyssä hääräävät. Ja on Ullalla kuuma kahvipannu toisessa kädessä ja toisessa kahvikupit ja sokerit.
Myllymiehille on Ulla kahvia viemässä!
Sitä ei koskaan ole ennen elettyinä keväiminä tapahtunut.
Kummissaan katselee sitä Apunlaakson emäntä ja kummissansa Virnemäen Kaija, keskelle pihaa töksähtäen seisomaan.
Mutta Herralan myllyn päivänpaisteisille portaille istahtaa Ulla kahvivehkeineen, ja pian saapuvat siihen Mikko ja Eino, kumpikin päivänpaisteeseen istuen. Ja tarjoaa Ulla väkevää, tervanruskeaa kahvia kupin Mikolle ensin, sitten Einolle ja niin vuorotellen, kunnes korkearintainen, jalkaniekka kahvipannu on tyhjäksi juotu…
Ja ihmeissään sitä ihmiset katsovat ja toisiltaan kysyvät, mistä on syttynyt suuri rakkaus toraiseen perheeseen ja mistä ihana sovinto saanut.