»Kun rantapato saadaan pyyntiin, niin saatte lohta… Ei ole enää pitkää aikaa jäänlähtöön…»
Karoliina oli jutellessa keittänyt kahvit ja käski vieraan ja Eemelin vierashuoneeseensa. Hänellä oli hopeiset kahvivehkeet, kannut, kerma- ja sokeriastiat.
Vieras ihmetteli.
»Ne ovat minun matkassani tulleet», sanoi emäntä. »Isävainaja antoi ne minulle, kun olin vireäjalkainen palvelemaan matkustavaisia, joita myötäänsä silloin kulki Väylänpäässä.»
»Oliko silloinkin kestikievari Väylänpäässä?»
»Siinä on ollut monta kymmentä vuotta.»
Kahvia juotaessa sanoi vieras:
»Vai ei ole kuin yksi lapsi, tai ymmärsinkö äsken väärin…»
»Ei ole kuin se yksi… eikä ole ollutkaan useampaa… Kolmentoista jo on… pian on koulunsa käynyt läpi…»
Vieras ja emäntä jäivät juttelemaan. Eemeli läksi kelkkoineen takaisin
Suomen puolelle.