»On siinä joskus semmoinen mylläkkä, että päätä huimaa, kun rannalta katsoo. Tulee joskus korkeina tulvakeväiminä kokonaisia heinälatoja. Tästä vielä eheinä pääsevät sivu, mutta Isossakoskessa murenevat yksin hirsin…»
Oskarikin näytti kuuntelevan heidän puheitaan.
»Luepas, Oskari, ääneesi, jotta tämä maisterikin kuulee, että lähtee sieltä ruotsia kuin vettä…»
Oskari näytti tulevan hämilleen.
»Olen minä kuullut», ehätti vieras Oskarin puolesta vastaamaan. »Hyvin lukee!»
»Onkos kumma! Paras oppilas koko koulussa», sanoi isäntä ja lisäsi sitten Airistoon kääntyen:
»Siitä on tullut minun velivainajaani lahjainsa puolesta.
Niin hyvä muistin lahja on Oskarillakin. Velivainaja osasi raamatun ulkoa…»
»Osasipa se… vai ulkoa!»
Airisto myönteli kaikkeen. Emäntä kääntyi selin ja toimitti jotakin, joelle katsellen.