Nyt ei emäntä enää hillinnyt itseään. Hän oli muuttunut, niin että oli aivan kalpeana ja ääni värähteli, kun hän tiuskaisi:

»Ole tuossa lörpöttämättä…»

Oli siihen sanomaisillaan lisääkin, mutta isäntä ehti kivahtaa:

»Pidä sinä suusi! Minä puhun maisterille, en minä sinulle puhu.»

Isännän naama muuttui tulipunaiseksi, ja niska notkahti taaksepäin. Airisto huomasi, että Oskari kalpeni ja katsoi isäänsä pelokkain silmin, vapisevin huulin.

Emäntä poistui kiireesti pirtistä, ja isäntä virkkoi:

»Tässä nyt vaimoväki rupeaa vastaan tinkaamaan ja juonittelemaan!»

Airiston tuli paha olla. Häntä iletti ja hänen tuli sanomattoman sääli emäntää ja Oskaria, joiden hän nyt ymmärsi olevan isännän orjia. Hän nousi ja meni sanaakaan puhumatta kamariinsa.

Yksi asia häntä ihmetytti. Että emäntä oli alistunut tuommoisen puolihupsun miehen käskettäväksi! Semmoinen selväjärkinen, roteva ihminen!

Mutta toinen taisi olla peto, peto sydämeltään ja peto voimiltaan.
Kuinka täytyikään emäntäparan kärsiä tuommoisen raa'an miehen parissa!