Emäntä istui pitkän aikaa ääneti. Näkyi, että hän taisteli… sanoisiko vai eikö sanoisi. Vihdoin hän kysyi:
»Helsingistähän maisteri sanoi olevansa?»
»Sieltä olen. Kuinka niin?»
Maisterin koko olemus, vakava katsanto ja äänen sointu herätti emännässä luottamusta.
»Tunsin kerran erään helsinkiläisen… Se oli silloin kun olin kotona
Väylänpäässä… Ajattelin kysyä, tuntisitteko hänen nimistään herraa…»
»Tunnenhan minä monenkin nimellisiä…»
Hän loi emäntään pitkän, kysyvän katseen.
»Kaarlo Laukka oli nimeltään…»
Emännän ääni värähti sitä sanoessa.
Airistokin näytti hämmästyvän. Ja hänen ajatuksensa lensivät sinne tänne, niin ettei hän heti ehtinyt vastaamaan.