»Ylioppilas oli silloin… pitäisi olla teidän ikäisenne mies, mutta pitempi…»
Hän huomasi emännän silmäin sädehtivän, poskille kohosi puna, ja hän nousi istumasta ikäänkuin ilon pakottamana.
»Eläneekö vielä?»
Emännän katse oli melkein rukoileva.
»Elää… on isossa virassa…»
Hän katsahti emännän silmiin ja ymmärsi, että emäntä aavisti hänen ajatuksensa, ja ikäänkuin he jo ennen olisivat asiasta keskustelleet sanoi hän:
»Toden totta! Kaarlo Laukkahan oli täällä Pohjolassa ensimmäisenä ylioppilasvuotenaan…»
Taas hän katsoi emäntään.
»Ja Oskari on hänen poikansa…?»
Airiston ääni oli ystävällinen, ja hän katsoi emäntää suoraan silmiin.