»Kerran se saapi kuulla, kenen poika on… vaan vielä ei sovi… poika on vielä nuori maailmalle, mutta jahka varttuu… Odotan ja kärsin…»
Hän nousi lähteäkseen.
»Kuinka kuitenkin rupesitte vaimoksi… tuommoiselle…?» kysyi Airisto.
»Kas siinä se onkin! Muka kunniaani pelastaakseni… vaikka silloin jo tunsin miehen ja tiesin hänet pedoksi…»
»Ja hän todella uskoo Oskaria omaksi pojakseen?» Airisto vähän hymähti.
»Uskoo. Olen hänet saanut siihen uskoon… Sen verran hän on löyhä…»
»Ja Oskari?»
»Uskoo myöskin. Mutta hän saa kerran tietää isänsä… eikä tule hänestä koskaan pappia Ruotsin puolelle… Siitä asiasta minä kyllä huolen pidän…»
Emäntä meni. Airisto jäi miettimään, mitä oli kuullut.
Ja nyt hän muisti, että Kaarlo Laukka oli kerran kertonut, että hän pohjoisella matkallaan tapasi reippaan Pohjolan tyttären… Silloin oli kestikievari Väylänpäässä… Laukka oli kylässä ollut puolen kesää.