»Kuului puhuvan kirveen pajoittamisesta.»
Taas vilkastui emäntä, ja silmissä leimahti ilo.
»Vai niin», hän sanoi ja heitti pitkän, vaalean palmikon olkansa taakse.
Manta alkoi kartata.
»Tässähän nämä nyt ovatkin menossa viimeiset talvivillat… saamme kaikki valmiiksi… talvityöt pois ja rukki ullakolle… kevät ja kesä tulevat… Eikö olekin hauskaa, Manta, kun tulee kesä taas!»
»Hauskaa on…»
»Voi, se talvi on pitkä ja ikävä… Ei näy monta ihmistä koko talvena… Ei näkisi kulkijatakaan, ellei tästä näkyisi Suomen puolen maantielle…»
»Ikävää ja pakkastahan se on talven aika», puhui kartatessaan Manta, keski-ikäihminen. »Taitaa olla emännänkin joskus ikävä, vaikka tämmöinen talo on.»
»On minun joskus hirveän ikävä. Mistä Manta sen arvaa?»
»On näyttänyt siltä… Suomen puolelle taitaa olla ikävä…»