Emännän käsi liikkui nyt huuhtoessa nopeasti.
»Käyn Lapissa päin ensin… viikon, pari viivyn… sitten palaan
Helsinkiin.»
»Sinne suureen maailmaan…»
Emännän ääni värähti, Airisto kuuli sen, vaikka emäntä koettikin sitä salata. Hänen olisi tehnyt mieli emännälle jotakin sanoa, lohduttaa, puhua Oskarista, jonka tiesi olevan emännän sydäntä lähinnä, mutta oli jokin, joka esti ja jonka vuoksi hän ei voinut.
He olivat pitkän aikaa ääneti, emäntä huuhtoen vaatteita, Airisto istuen kivellä savuketta poltellen. Hän näki selvästi, että emännällä olisi halu jotakin kysyä, puhua siitä asiasta, mutta joko ei tahtonut tai katsoi hänet liian vieraaksi kertoakseen hänelle asioitansa.
»Olisi ollut hauska vielä viipyä, mutta en jouda», sanoi Airisto vihdoin. »Olisi ollut hauskaa nähdä tukkilauttojen porhaltavan ohi ja muutenkin…»
»Kyllähän tässä kohta liike alkaa. Heti tulvan laskettua alkavat tukkilautat tulla ylimäistä… Ja pianhan olisi lohenaikakin… Tästä padosta melkein aina saadaan ensiksi… Ja pian tulva laskee, kun kerran rupeaa laskeumaan…»
»Paljon olisi katsottavaa…»
»Mutta ei ole aikaa… Taitaa jo tuntua ikävältä?»
»Ei toki. Olisin kuitenkin suonut, että olisin isäntään paremmin tutustunut, mutta hänellä on omat hommansa…»