Hän arvasi heti, mitä asiaa Portaankorvalla oli.
»Olen minä tässä ajatellutkin, että eikö tänä keväänä Portaankorvaan patoa lyödäkään», sanoi hän. »Akkakin siitä on maininnut.»
Hän palasi porrasten edestä pirttiin, ja Portaankorva tuli perässä.
Aapon akan, suulaaksi tunnetun Leenastiinan mielestä oli Portaankorva nyt vielä höpsymmän näköinen kuin ennen koskaan. Nauroi ja puhui puuta heinää, nenänpäästään vähänväliä vesipisaraa pyyhkien.
— Siinä on pörhöinen mieheksi, mietti eukko. — Merkillistä, miten
Karoliina tuon kanssa tulee toimeen.
Sitten hän kysyi ääneen:
»No hyvinkö siellä Karoliina ja poika voivat?»
»Hyvin, hyvinpä tietenkin. Poika kasvaa ja varttuu. On kohta Väylänpään
Eemelin kokoinen, vaikka on kolme vuotta nuorempi.»
»Vai niin vankka, vaikka seitsenkuisena syntyi.»
Leenastiina silmäsi Portaankorvaan, ymmärtäisikö tämä siitä mitään.
Mutta ei näyttänyt ymmärtävän.