»Taitaa pysyä isänsä näköisenä niinkuin ennenkin?»
Taas vilahti akan silmissä, ja Aapo rypisti vaimolleen kulmiaan, että: »ole tuossa!»
Portaankorva pääsi taas mieliaineeseensa: poikaansa kehumaan. Ja hän selitti kaikki koulunkäynnit ja viimeksi sen, mitä Suomen maisterikin oli sanonut, — isänsä näköisenä oli pitänyt. Vielä selitteli hän, että aikoi pojan kouluttaa papiksi, piispa kun oli kehoittanut.
»Karoliina on vähän vastaan… kaiketi luulee, että varat kesken loppuvat, he-he-he…»
Hän nauroi sille niin että hytkyi.
»Taitaisi Karoliinan mieleen olla, että Oskarista tulisi Suomen puolelle pappi…»
Silloin Portaankorva tulistui.
»Ei, helvetti vieköön, tule minun pojastani Suomen puolelle pappia… ryssiä ja perkeleitä palvelemaan… sen minä sanon!»
Aapo heristi nyrkkiään akalle, ja akka ymmärsi pitää suunsa kiinni.
Huomisaamuna oli Aapon määrä tulla patoamaan. Portaankorva otti pulleasta lompakostaan setelin käsirahaksi Aapolle.