»Siitä pojasta on teille iloa ja kunniaa.»
Kaikki olisi ollut hyvin, mutta Karoliina ei ottanut osaa hänen eikä piispan iloon.
— Samanlainen lautapää kuin veljensäkin, Väylänpää.
Niin ajatteli hän silloin, ja piispan poistuttua hän sen sanoi vaimolleenkin, ja samoin nyt, kun kotiin päin mennessä asiaa muisteli.
Hän käveli rantapolkua pitkin, joka törmänhamaraa myöten johti kylältä.
Saunan luona oli kylän poikia harreja onkimassa, ja Oskarikin oli joukossa. Aapeli kuuli poikain puhuvan keskenään jostakin juhlasta, mutta ei saanut selvää mistä. Mutta yhtään ruotsalaista sanaa ei kukaan lausunut.
»Puhukaa te ruotsia keskenännekin, niinkuin opettaja on käskenyt, ettei kesän aikana unhotu», sanoi hän seisahtuen törmälle poikien onkimista katsomaan.
»Viis siitä, mitä 'Fyyfinska' käskee», murahti yksi pojista, mutta isäntä ei kuullut, mitä hän sanoi.
Pojat jäivät ongelle, isäntä käveli pihaan. Hänellä oli mielessään monenlaisia töitä, jotka koskivat huomenna alkavaa patoamista, ja hän mietti, mihin ensiksi ryhtyisi.
Hän kävi pirttiin. Siellä ei ollut ketään. Hän kaipasi emäntää ja lähti kamariin, mutta kamarin ovella tulikin Karoliina vastaan.