Emäntä koetti nauraa ja ihmetteli itsekin, että se kävi niin luonnollisesti.
»No mitä sinä siihen?» kysyi hän ja katsoi nyt avonaisesti miestään silmiin.
»Hengiltä olisin lyönyt, jos ase olisi käteeni sattunut.»
»Olipa onni, ettei ollut toki asetta…»
Onnihan se kuitenkin oli», myönsi isäntäkin, mutta sanoi heti perään, sieraimet laajeten ja silmät välähtäen:
»Pilkkasi se muutenkin…»
»Tietää sen… Se on Vanttekin jo niin jätkän koulua käynyt, että on kaikki oppinut.»
»Niin on, vaan jos kohtaan, niin pään halkaisen…»
Mutta sitten hän yhtäkkiä näytti muistavan jotakin ja läksi ulos.
»Huomenna ruvetaan patoamaan!» sanoi hän ovella mennessään.