Emäntä pelkäsi hänen pian tulevan takaisin ja pääsevän villiin intoonsa. Hän koetti rauhoittua, mutta nyt vasta pelästyikin. Oikein häntä ihmetytti, että äsken oli saattanut niin tyynenä olla.
Mihinkähän se meni? Uskoikohan se vai eikö? Kuinka sen silmät pyörivät päässä ja leukalihakset tärisivät!
Emäntä kuunteli henkeään pidättäen, kuuluisiko hänen askeleitaan…
Jotakin kolahti porstuassa…
»Herra Jumala! Nyt se hakee kirvestä! Tai jos hakee Oskaria!»
Hän alkoi vavista ja tunsi semmoista voimattomuutta, ettei koskaan ennen.
Korva kuunteli… sydän löi, eikä hän päässyt paikaltaan istumasta…
Silloin hän kuuli jonkun pihalla hakkaavan, ja kun silmäsi ulos, näki hän Aapelin veistämässä patovaajaa.
Hän rauhoittui, mutta vain hetkeksi.
VIII
Se, mitä Karoliina oli koko naimisissaolonsa ajan pelännyt, näytti alkavan toteutua.