* * * * *
Kesäjuhlaa suosi erittäin kaunis ilma.
Leppoisa, ihanan lämmin sunnuntai-iltapäivä oli, kun ruotsinpuoliselta rannalta alkoi veneitä soutaa Suomen puolelle. Korkealla mäellä näkyi uljas nuorisoseuran talo, lippujen ja lehtipuiden keskellä.
Lauttahaminassa hoilasivat tukkilaiset, ja lauttoja laskettiin paraikaa. Mutta ylipyrkijät soutivat maihin ylemmäksi lauttahaminaa, josta tie lähti suorana nousemaan »Nuorten mäkeen». Tulijat olivat enimmäkseen nuorta väkeä, poikia ja tyttöjä. Jossakin veneessä näkyi jokunen vanhempi nainen, mutta ikämiestä ei monta. Portaankorvan emäntä ja Oskari olivat päässeet naapurinsa Pikkukorvan veneessä, jossa oli talon poika ja kaksi tytärtä. Heistä ei yksikään ennen ollut käynyt »Nuorten mäellä», mutta nyt sattui niin hyvin, kertoivat he Karoliinalle, että isä ja äiti olivat menneet Järvikylään vierailemaan, joten heidän nyt sopi…
»Väylänpään Juhani kuuluu pitävän puheen», kertoi nuorempi tytöistä,
Kaisu. »Lieneekö hyvinkin ylpistynyt, sittenkun herraksi on tullut?»
»Ei toki. Suomenpuolelaiset kertoivat hänen olevan aivan samanlaisen kuin ennenkin», tiesi toinen tyttö.
Karoliina istui keskituhdolla ja Oskari etukeulassa. Karoliina ei kuunnellut, mitä nuoret keskenään puhelivat; ajatukset askartelivat muualla. Oskarin silmistä loisti ilo, ja kun hän katseli äitiään, meni suu nauruun.
— Ajatteleekohan se, että nyt mennään Suomeen, juolahti Karoliinalle mieleen, ja hän hymyili takaisin pojalle, nyykäytti päätään, tarkoittaen: Nyt menemme Suomeen, eikä ole mistään pelkoa.
Karoliinan kaikki ajatukset olivat näinä viikkoina olleet niin yhteen ainoaan asiaan kiintyneinä, että tuntui oikein oudolta muuta ajatellakaan. Vähitellen hän kuitenkin alkoi kuunnella, mitä nuoret puhuivat, mutta silloin he juuri saapuivat Suomen puolelle.
Rannalla oli muutamia tuttuja isäntiä ja emäntiä, joita Karoliina kätteli.