Emännän poskille nousi puna, ja silmät leimusivat.
»Juoksipa tuo nyt miten hyvänsä», sanoi Manta ylenkatseellisesti.
»Oli nähty Suomen puoleltakin, Väylänpäästäkin… Mutta ei ehtinyt kukaan apuun.»
»Perkele vei omansa.»
»Oli jäänyt morsian johonkin Lapin rajoille.»
»Niin lie.»
»Ensi syksynä, kun tähän taloon tulin, kummitteli se tapaus mielessäni, ja öilläkin välistä heräsin… Onkin niin kaamea ja vaarallinen tuo pato… Minä pelkään siihen katsoakin… Huimaa päätäni, kun lautatkin sivu vilistävät… Syysiltoina olen kuulevinani kuin avunhuutoja, aina Isostakoskesta asti…»
»Joutavia…»
»Ja kun kerran tuli unissa ja otti kädestä…»
»Emännän ei kannattaisi semmoisia miettiä…»