Hän sai siitä vahvistusta, uusia voimia siihen, jonka oli päättänyt tehdä.
— Hän muistaa minua ja poikaa! Rakas! Rakas!
Ja toivoa täynnä ja virkkuna hän nousi vuoteestaan, varmana siitä, että kaikki käy hyvin.
XI
Oli hämärtyvä elokuun ilta.
Portaankorvasta oli kaikki väki mennyt ulkoniitylle Pukkisaareen, johon oli talosta oikoinen penikulma matkaa. Emäntä ja Oskari vain olivat kahden kotona.
Koko viikon oli emäntä saanut rauhassa toimitella.
Tätä aikaa hän oli koko kesän odottanut — tätä viikkoa, jolloin tiesi muun väen ja isännänkin menevän viikon kestävälle niittymatkalle. Nyt se oli tullut, ja emäntä oli sitä aikaa hyväksensä käyttänyt.
Oskari oli saanut tietää koko elämänsä salaisuuden, äiti oli itkenyt ja poika oli itkenyt, mutta äidin päätös aiottiin toteuttaa.
Karoliina ei ollut nukkunut yhtenäkään yönä. Hän oli kenenkään tietämättä soutanut useita kertoja Suomen puolelle, toimittanut siellä tarvittavat seikat reilaan, hankkinut rahaa lainaksi ja kerännyt kaikki omat säästönsä. Kylän kaikista taloista oltiin ulkoniityillä, niin ettei muutamissa taloissa ollut kuin joku vanha vaari tai mummo kotosalla. Talossa ei ollut koko viikkona ketään käynyt, sillä poutaisena heinäaikana oli kaikilla kiire. Poikansa kanssa oli emäntä saanut olla kahden.