»Missä on poikani? Mitä olet, onneton, tehnyt pojalleni?»
Isännän silmät pyörivät kuin mielipuolen päässä.
»Sinunko poikasi», sanoi emäntä nyt pitkään ja pilkallisesti. »Sinun poikasi! Etkö tiedä, että se poika on paremmista paikoista lähtöisin…»
»Mitä sinä puhut?» sähähti isäntä ja tarttui ensimmäiseen esineeseen, joka hänen eteensä sattui.
Mutta silloin emäntä singahti kuin luoti keskelle lattiaa, ja vuosikausia hillitty viha syöksyi kauhealla pauhulla lähteistään. Kuin hullu hän asettui isännän eteen, heristi nyrkkiään ja kiljaisi:
»Sinunko poikasi! Etkö sinä vaivainen räkänokka ymmärrä, ettet sinä semmoista poikaa ole ikänäsi saanut… Minun on poikani…»
Isännän häntä kohti heittämä jakkara lensi sivuikkunasta ulos, hipaisten emännän ohimoa.
Silloin isäntä alkoi hakea uutta asetta. Miehet nousivat seisomaan, ja
Manta huusi.
Emäntä ponnahti pystyyn lattialta, johon oli kaatunut, ja syöksyi ovesta ulos juuri kun isännän tähtäämä kirves lensi ovipieleen…
Miehet kävivät isäntään kiinni, mutta hän heitti heidät syrjään ja kasvoillaan hirmuinen vimma rynnisti emännän perään. Miehet riensivät jälkeen.