Kauheata, kuinka ruma tuo Manta olikin, ajatteli emäntä. Nuorempi oli emäntää, mutta niin vanhan näköinen kuin voiteeton saapasvarsi.
»Leikkiä se oli…»
»En minä välitä semmoisesta leikistä.»
Manta näytti todella suuttuneelta. Ei sentään malttanut olla hymyilemättä, kun emäntä ratkesi raikkaaseen nauruun.
»Niin on tuo emäntä kuin hulliaiset tyttäret luonnoltaan», sanoi hän.
»Ei tässä nyt vielä niin vanhoja olla, ettei leikkiä joskus saa laskea.»
Emäntä aikoi taas kehrätä, mutta äkkiä hän muisti jotakin ja meni ulos.
Manta jatkoi karttaamistaan.
Sen oli Manta ennenkin pannut merkille, että emäntä isännän poissa ollessa oli erilainen kuin muulloin: oli iloisempi, puheliaampi ja sanoi paljon semmoista, jota ei isännän kuullen sanoisi. Kuinka lienevät heidän suhteensa? Puhuihan maailma yhtä ja toista. Ja vikaa kai siinä oli, koska emäntä aina pyrki miehestään loitommaksi. Eri huoneessa nukkuivatkin…
Mikä tiennee?