»Mihin lienee joutunut se Ranta-Jussi! Se oli kyllä äimä mieheksi, mutta kaikkein kavalin.»
»Kuuluu tapetun», sanoo Saalkreeni ikäänkuin sillä äänellä, ettei kannata siitä puhua.
»Ei ole tapettu. Vielä elää. Lienettekö lehdissä nähneet puhuttavan
'Lehtoherrasta'?» sanoo maalari melkein riemu silmissä.
Lehtoherrasta olivat paikkakunnan sanomalehdet, mutta vielä enemmän kaikki jätkät puhuneet. Lehtoherra oli kavala viinakauppias, joka oli näinä vuosina kulkenut ympäri Lappia.
»Ettäkö Ranta-Jussi vielä eläisi ja olisi se Lehtoherra, jota ei koskaan saada käräjille?» kysyi Saalkreeni.
»Sama mies.»
Ja maalari kertoo kuluneena talvena nähneensä Ranta-Jussin
Sodankylässä poroaidalla, jossa oli myynyt viinaa ja konjakkia.
Hänellä on kulkurijätkiä apunaan ja itse vaan johtaa liikettään. Aivan
Lehtoherraksi häntä kaikki Lapissa kutsuvat eikä kukaan tunnu tietävän
hänen oikeaa nimeään.
»No voi perhana!» kummailee Fynke, mutta Saalkreeni ei virka mitään. Kaiketi muistaa hän Rovan-Mantalta saamaansa kirjettä, jonka on arvannut Ranta-Jussin keksinnöksi.
Kun ilta tyvenee, alkaa ylempää kulkea tukkilauttoja. Tornionjoen vesi on verrattain korkealla ja lauttojen kuljetus on mainiota.
»Ei tarvitse väistää muita kuin kirkkoja ja suurempia kyliä», on lauttamiesten hyvän veden aikana tapana sanoa.