Valtaväylä, valtavin ja syvin, kulkee Lampan rannan ohi, ja siitä kulkevat tukkilautat nytkin, muutamat niin läheltä rantaa, että helposti tuntee lautalla miehet.

Kun koulurakennuksella työskentelevät miehet katsovat ulos entisestä salin ikkunasta, näkyy yhdellä näkemällä toistakymmentä tukkilauttaa, jotka juhlallisina kulkevat myötävirralle.

Erään tukkilautan päällä on useita joutomiehiä, jotka takovat korttia ja kiroilevat, joku mies keittää kahvia.

Korttipeliä katselee toisten takaa pienoinen viekassilmäinen mies ja naureskelee miesten innolle…

Mutta kun lautta saapuu Keskitalon kohdalle, nousee mies seisomaan ja katselee molemmille rannoille.

Hän ei ole kahteen vuoteen käynyt kotikylässään, ei sitten kun ensimäistä konjakkikuormaansa kuljetti tätä jokivartta ylös ja Ounasjoelle painui…

Hänen elämänsä oli siitä asti ollut alituista kulkemista paikasta toiseen, pelkoa ja toivoa, voittoa ja tappiota. Koko laajan Lapin hän nyt tunsi, oli sen kaukaisemmatkin kolkat kulkenut viinaa ja konjakkia myyden. Monta kertaa oli häneltä viinakset ryöstetty, mutta useammasti oli päässyt tuhansilla vehkeillä tavaroineen ylimaihin… Kaakkuri-Janne ja oma poika, Janne, olivat hänellä apurina, mutta tänä keväänä oli Janne, joka oli ollut viinanmyyntimatkalla Kemijärven sydänmailla, Martin kylän takalistoilla, sinne kadonnut ja alavesistä ruumis löydetty… Taisivat kulkurijätkät pojan tappaa ja hengettömän ruumiin heittää jokeen. Ryöstetty oli rahat ja hyvä kello…

Vihamiehiä oli hänellä itselläänkin. Viranomaiset hakivat häntä kuin
neulaa eikä hän enää uskaltanut Kemin jokivartta lähteä alas tulemaan.
Siellä tunnettiin hänet nyt paremmin kuin täällä omalla jokivarrella…
»Lehtoherra… Lehtoherra… onko sinulla viinaa…»

Hengenvaarassa oli hän ollut monta kertaa. Kulkurijätkät vaanivat hänen henkeään, ryöstääkseen hänen rahansa… Ruhmulainen ja Rämä-Heikki olivat viime talvena lyöttäytyneet yhteen ja vainosivat häntä. Epäilemättä ne hengen ottaisivat, kun kohtaisivat… Hän oli kuitenkin aina päässyt livahtamaan pakoon… Mutta hän tiesi varmaan, että jälillä ne taas olivat ja voisivat ilmestyä yhtäkkiä…

Niin ahtaalle kävi olo Lapissakin, ettei siellä enää uskaltanut olla… Kulkurit tiesivät hänellä olevan rahoja ja niitä himoitsivat… Kittilässä oli hän viimeksi tavannut Ruhmulaisen ja Rämä-Heikin, jotka olivat esitelleet, että lähdettäisiin yksissä tuumin kotipitäjääseen… Otettaisiin puulaakilta lautat ja omaa jokivartta kulettaisiin… Mutta hän oli liian vanha uskomaan ja tiesi, mikä roistojen mielessä oli… Hän pääsi yöllä heidän joukostaan, saapui halki erämaiden Muonioon, eksyi kiveliöön ja eli kolme päivää syömättä…