Muoniossa pääsi hän lautan mukaan, valehteli olevansa jäärien kuohari ja menevänsä kotipuoleen Alatornion Raumalle. Lautankuljettajat eivät häntä tunteneet, ja kun hän oli hyvä kahvinkeittäjä, sai hän vapaan kyydin…
Oli ollut onni, että pääsi lautalla, ja onni, etteivät lautankuljettajat häntä tunteneet… Maisin olisikin ollut hankalaa ja hidasta tulla, ja maalla oli tuttuja… Ja niin hän nyt, lautalla miettiessään, oli päättänyt, että kun hengissä pääsee Haaparantaan, niin tiketin ostaa ja yli Atlantin hurauttaa… Ei uskaltaisi asettua tälle jokivarrellekaan eikä kotikylään ensinkään… Sillä ne kai olivat jo kaikki tietoon tulleet, mitä takavuosina oli tehnyt… ja nyt olikin määrätty kiinnipantavaksi ja käräjille tuotavaksi… Ainoa pelko, joka vielä rasittaa, on se, ettei tiedä milloin sattuisivat Ruhmulainen ja Rämä-Heikki vastaan…. ja se, että jos tässä, kotikylän ohi mennessä, sattuisi joku tuntemaan ja viranomaisille ilmoittaisi…
Mutta kotikylän tutut seudut saavat hänen ajatuksensa kääntymään toisaalle. Ja kun hän katsoo Keskitaloon, muistaa hän kuulleensa, että köyhtynyt oli Hermannikin, talo oli myyty ja Hermanni muuttanut väkineen pois koko kylästä… Jo sattuvat hänen silmänsä omaan mökkiin, joka näkyy vielä entisessä paikassaan kallellaan kyyröttävän… Ikkunoissa ovat laudat ja oven päällä vankka pönkkä…. Ei ole siihen vielä koskettu… Eivät siitä paljoa hyödykään… vanha ja laho huone ja yksi resuinen sänky sisällä…
Lautta kulkee hyvin likeltä Lampan rantaa, ja Jussi kuulee rannalta ääniä…
Hän istahtaa tukille, selkä Lampalle päin… Mutta etempää on hän nähnyt, että Lampan talo oli muuttunut… Aivan oli kuin eri rakennus kauniine vaaleansinertävine seinineen ja suurine, uusine ikkunoineen… Halvaukseen kuoli Lamppa, aikansa hommannut reilu mies…
— Olivat ne aikoja nekin! Silloin kun eli vielä Palomäen Santeri!…
Jussi kuulee aivan selvästi Saalkreenin äänen rannalta ja rupeaa hommaamaan kahvin keittoa, mutta välttää katsomasta rannalle päin.
»Onko sen lautan päällä miestä, jota Lehtoherraksi kutsutaan?» huutaa
Saalkreeni rannalta, ja siinä näkyy seisovan Fynkekin hänen vieressään.
»Lehtoherrahan on Kemijoella», vastaavat lauttamiehet. Mutta yksi niistä korttia lyövistä nuorista miehistä ei malta olla huutamatta:
»On täällä muuan kuohari… olisiko kuohittamista?»