Nopein askelin hän lähestyy Kaakkuri-Jannen pirttiä. On niin usvainen yö, että aurinko, joka juuri alkaa kohota Suomen puolen vaarain takaa, ei jaksa vielä säteillään usvaa haistattaa…
Hiljaista on mökin ympärillä. Metsä on liikkumaton, mutta lähelläolevan kosken pauhu kuuluu…
Jussi koputtaa ensin ovelle, mutta kun ei mitään kuulu, astuu hän ikkunan luo ja koputtaa siihen… Jo kuuluu liikettä, Janne nostaa valkoista ikkunaverhoa ja tuntee Jussin.
»Tässä ovat iltayöstä käyneet Ruhmulainen ja Rämä-Heikki ja sinua tiedustelivat… Kysyivät oliko sinulla rahoja minun kätkössäni, vaan eivät saaneet tietää… Paha niillä on mielessä, sen näin… Vältä niitä! Ryöstävät sinut ja tappavat… ovat ne sen luontoisia miehiä…»
Niin puhelee Janne Jussille, joka kuuntelee melkein vavisten.
»Moneen kertaan vannottivat, onko rahoja, ja moneen kertaan kysyivät, enkö tiennyt, koska tulet. Vaan eivät minulta tietoja saaneet… Ja kyllä ne vieläkin sinua tässä vaanivat…»
»Minä olenkin valmis lähtemään!» sanoo Jussi. »Eivät astu minun hännälleni… kelvottomat! Molempia olen syöttänyt ja juottanut, ja nyt ryöstää aikovat…»
Janne laskeutuu kellariin ja kaivaa Jussin tuohikopan näkösälle…
Siinä ovat samalla tavalla kaikki rahat, enimmäkseen ruotsalaista setelirahaa, suurempaa ja pienempää, on sadan kruunun seteleitä joukossa.
»Hyvinäpä ovat pysyneet!»