Samana iltamyöhänä, jona Ranta-Jussi oli palaamassa Haaparannalta, istui patruuna Lamppa konttorissaan, otsa rypyssä miettien. Sitten viime näkemän oli patruuna vanhennut ja laihtunut, ja ennen sileihin, kiiltäviin leukapieliin oli kasvanut harvaa, kankeaa partaa, joka pohotti harmajalta.
Kukaan ei tiennyt missä patruuna oli jälkeen Palomäen Santerin hukkumisen ollut, mutta monenlaisia huhuja oli liikkeellä. Mutta kotiuduttuaan hän alkoi hommata niinkuin ennenkin, entistä ehomminkin liikkua.
Nyt varsinkin tänä talvena oli hän laajentanut liikettään, perustaen haarakaupan Makon kylään ja isontaen omaansa.
Tikkatie, joka ennen takavuosina aina oli tehty suoraan Palomäestä Lampalle, oli nyt tikoitettu keskikylälle Keskitaloon, mutta nyt oli sitäpaitsi vielä muitakin teitä tikoitettu, niin että Lampalle nyt Suomen puolelta tuli kolme tikkatietä. Niistä yksi tie ei kuitenkaan vienyt Lampan rantaan, vaan nousi maihin Joenkäyrään, joka talo oli Lampan naapuri, Rantakäyrän talon vieressä, jossa tullimies Saalkreeni asui.
Lamppa oli noin monta tietä tikkauttanut tullimiesten kiusalla, ja sen kyllä ymmärsivät sekä tullimiehet että muutkin ihmiset. Hän oli kärsinyt suuria vahinkoja tullikavallushommassaan ja nyt oli hän ikäänkuin uhalla ruvennut pelaamaan korkeaa peliä. Mahdollista oli perinpohjainen häviö, mutta mahdollista oli myös, onnen potkaistessa, verraton hyötyminen ja voitto.
Koko syksyn oli hän keinoja miettinyt, oli öin ja päivin yksin sekä Ranta-Jussin kanssa yhdessä miettinyt. Mutta kaikki keinot tullimiesten pettämiseksi näyttivät loppuneen. Sillä vaikka kuinka varovaisia olisivat olleet, olivat rajavartijat myös valppaita ja pitivät pienintäkin liikettä silmällä. Syksyllä, joen ollessa sulana, oli kuitenkin Ranta-Jussin neuvon mukaan saatu monta veneenlastia voita tullimiesten tietämättä yli, sekä tupakkakulejakin useampia. Kerran oli patruuna, kun Ranta-Jussi oli hänen muilla asioillaan, innostunut itse johtajaksi, kun oli saatu selville, että tullimiehet olivat menneet Makonkylään. Iso-Joonas ja kaksi Suomen puolen miestä olivat käyneet hommaan, patruunan ollessa neljäntenä.
Pimeä syys-ilta oli. Keskitalossa oli patruunalla varasto, johon päivää ennen oli ostanut viisi astiaa voita. Voilla olisi ollut kiire Jällivaaraan, jossa oli kova voin puute ja verrattoman korkea hinta.
Lamppa päätti yrittää. Keskitalon rannassa nostettiin astiat veneeseen ja lähdettiin soutamaan joen yli. Iso-Joonas oli vahtina Ruotsin puolella, ja hänen oli määrä, jos tullimiehet kylään palaisivat, juosta rantaan ja aloittaa kovalla äänellä jotakin virren värssyä, koska Joonas ei osannut rekilauluja.
Lamppa miehineen ja voilasteineen lähestyi ja lähestyi Ruotsin rantaa, hitaasti ja äänettömästi soutaen. Ei kuulunut Joonaksen ääntä, ja hyvissä toiveissa tultiin rantaan. Ei nähnyt eteensä mitään muuta kuin tulet kylän taloista. Mutta juuri kun vene ensi kerran kalahti rantakiviin, kuului Joonaan rämeä ääni, pimeän keskeltä, muutaman sylen päästä:
»Sun haltuus, rakas isäni…» Miehet alkoivat työntää sauvoimilla raskaassa voilastissa olevaa venettä takaisin joelle, mutta siinä samassa hyökkäsivät tullimiehet rannalta, porhalsivat veteen ja tempasivat veneen melkein kuiville…