»Kyllä minä niiltä osaan hintaa kiskoa, kun kerran perille pääsen», arveli Ruhmulainen ja pani laukkuunsa pullot. Lähtöryyppyä hän ei kerjännyt, vaan saatuaan laukkunsa kiinni painui ulos, sanoen viikon päivät viipyvänsä.
Mutta Ruhmulaisen mentyä virkkoi Janne:
»Olisi sopinut minun antaa lähteä kaupalle. Kun kuuluvat tässä ensimmäisessäkin tukkisavotassa maksavan kymmenen kruunua litran pullosta…»
»Viimeisen kerran se minulta nyt sai», sanoi Jussi. »Enkä minä olisi antanutkaan, vaan pelkäsin, että se piru menee ja ilmoittaa tullimiehille… Mutta kun saadaan tässä tavarat poikki, niin…»
»Minä kyllä jo kykenisin», jatkoi Janne. »Eikä minua heti tavallinen suksimies saavutakaan.»
Siihen ei Jussi vastannut, mutta molemmin miettivät samaa asiaa. Jussi oli sitä ennenkin pohtinut, mutta ei ollut koskaan päässyt saamaan niin paljoa rahaa kokoon, että olisi pystynyt aloittamaan liikettä.
Mutta nyt oli yrittänyt, vaikkei poika isänsä hommista vielä tiennyt mitään. Syksyn ja talven kuluessa oli hän säästänyt ansioitaan ja Haaparannalle lähtiessään oli patruunalta saanut lainaa, jotta oli saanut ostetuksi säkillisen kaikkein halvinta konjakkia. Itse hän ei kuitenkaan uskaltanut kaupalle lähteä, mutta Rämä-Heikki, joka oli vanha viinanmyyjä ja tunnettu salakauppias, oli hyvää palkkiota vastaan luvannut lähteä myymään… Laukullisen oli Jussi nyt Rämä-Heikille Kaakkuri-Jannen pirtillä antanut ja loput saisi Heikki käydä noutamassa…
Mutta nyt miettiessään, kuinka hän oli tehnyt, alkoi Jussia kaduttaa, että oli tavaransa Heikille uskonut. Ensiksikään ei hän saattanut luottaa Heikin raittiuteen, mikä oli ensimmäinen ehto sille, joka viinaa myi. Toiseksi oli Heikki siksi tunnettu jo viinanmyynnistä ja sen salakuljetuksesta Suomen puolen viranomaisille, että hän pian joutuisi kiikkiin ja menettäisi kaikki…
Vaikka täytyihän Jussin taas toisaalta, kun asiaa ajatteli, myöntää, että Rämä-Heikki kuitenkin oli puolta luotetumpi mies kun esimerkiksi Ruhmulainen, joka aina joi itsensä sikahumalaan eikä ottanut murheeksi, jos huonostikin kävi. Mutta sittenkin tuntui Jussista, että liian paljon oli tullut annetuksi Rämä-Heikille… Laukullisessa olisi ollut kylliksi, vaan kun jäi vielä toinen laukullinen Kaakkuri-Jannen pirtille…
Ja niin Jussi tunnossansa päätti, että vaikka Rämä-Heikillä nyt kauppa onnistuisikin, ei hän ikinä enää Heikin kanssa viinanmyyntihommaan alkaisi, vaan yrittäisi yksin poikansa, Jannen, kanssa… Ostaisivat poron, jolla poika kuljettaisi tukkisavottoihin ja hän puuhaisi tavaran ylitse…