Hermanni ei osannut Jussin puheisiin vastaan sanoa.

Ei osannut muuta kuin:

»Sanotaan Lampan köyhtyneen, ja jos ei nyt onnistu, niin rutiköyhä tulee…

»Lieneekö tuo vielä niin köyhtynyt», arveli Jussi, mutta sydämessään hän halveksi Hermannia. Se oli tyhmempi kuin Oinas-Matti ennen!

Ettei patruuna sitä näe ja ymmärrä!

Hermanni läksi.

Jussi sytytti sikaarin ja nojausi katselemaan Ruotsin puolelle, kädet tukenaan molemmin puolin joenpuolisen ikkunan pieltä… Lampasta nousi paksu savu, ja joku ajaja juoksutti pihaan… Näkyi olevan joku menijä joen jäälläkin. Keskitalosta tulevaa tietä ajoi pikkuhölkkää ja näkyi kääntyvän sitä tietä, joka melkein Lampan rannasta poikkesi Joenkäyrään ja vei talon pihan läpi…

Jussi seurasi ajajaa silmillä, mutta ajatukset kulkivat muualla.

— Kaikkihan se menisi hyvin, mutta paha on, että Ruhmulainen kaikki tietää… Se voi pilata hommat; jos ymmärtävät sitä juottaa ja houkutella, niin se kertoo ja ilmaisee kaikki… Jos se nyt onnistuisi pääsemään sydänmaalle laukkuineen, niin menisi siinä ainakin viikon päivät ja sillä välin ehdittäisiin tavarat saada talteen, — mietiskeli Jussi.

Hän oli kuitenkin niin levoton kaikin puolin ja monesta pikkuseikasta huolissaan, että päätti lähteä Lampalle. Monta asiaa oli järjestämättä, eikä ollut vielä tietona, montako hevosta otettaisiin…