»Kyllä niin taitaa olla, ettei ole Joonaaseen luottamista», sanoi hän ja katsoi molempia miehiä kysyvästi.
»Kyllä se niin on», sanoi Korven Israeli, täydellisesti hyväksyen
Jussin mielipiteen.
Patruuna mietti.
»Jaa, mutta kenenkä me sitten saisimme? Ehkä Hermanni…?»
»Jos minä olisin… tai jos minun tavarani olisi… niin tuohon Jussiin luottaisin», virkkoi Israeli.
»Mutta kuka sitten järjestää poikkituonnin Suomen puolella?» tokaisi patruuna.
»Senhän voi jättää Hermannin toimeksi», vastasi Korven Israeli.
Ja niin asiasta asiaan, seikasta seikkaan siirryttiin. Ja päätökseksi tuli, että Jussi jää vahtaamaan tullimiehiä, Joonas apumiehenään. Korven Israelin tuli olla kotonaan, purkaa ylitulevat kuormat pian ja toimittaa tuojat syrjätietä Makon kylään, josta vasta saisivat yksi kerrallaan palata Suomen puolelle ja ajaa toistamiseen Keskitaloon uusia kuormia panemaan.
Oli selvää, että jos Saalkreeni saataisiin kirjeellä petetyksi ja hän viipymättä lähtisi Rovanjärveen, tuli hänen mennä ensin Makon kylään, josta Rovanjärveen oli lyhin tie. Makon kylään oli patruuna hommannut Sammelin Pekan, torpparinsa, pitämään vahtia, tokko Saalkreeni todella menee, silloin sieltä ajaakseen täyttä laukkaa ilmoittamaan.
Kaikin puolin mietittiin asiaa, sillä suuri oli yritys, kymmenet tuhannet kysymyksessä. Huolissaan ja levottomana patruuna jo pelkonsa Jussille ja Israelillekin ilmaisi.