»Ei ole tullut… ei ole tullut… Ei ole todellakaan koskaan sattunut, kun sinä olet ollut matkassa!»
Patruuna kävi keveämmälle tuulelle, kun sen nyt tässä yhtäkkiä muisti.
»Kun eivät maistelisi itseään ylen humalaan», sanoi hän. »Alkavat remuta ja huutaa niinkuin tavallisesti. Juoppo se taitaa olla Hermannikin?»
»Väliä nyt siitä, jos joisikin, vaan se ei humalassaan malta olla siivosti, vaan remuaa ja huutaa ja hakee riitaa tuttujen miesten kanssa», vastasi Jussi.
»Jaa», sanoi patruuna. »Mutta kyllä kai nyt määrän pitää?»
»Pitää määrän, kun ei anneta…»
Jussi iski silmää ja patruuna ymmärsi, mitä Jussi tarkoitti.
Jussi viipyi Lampalla koko päivän. Hän istui pirtissä; söi silavaa ja leipää ja tähyili ikkunoista ulos. Jos joku outo pirttiin tuli, vilahti Jussi uunin taakse. Puolenpäivän aikana hiihtelivät tullimiehetkin pihalle. Tarkastelivat Suomen puolelta tulevien rekiä, kävivät puodissakin ja puhelivat pihalta. Ikkunan pielestä seurasi Jussi heidän liikkeitään ja koetti Saalkreenin kasvoista päättää, oliko tämä jo rakkauden kirjeen saanut.
Siinä viipyivät pihalta tunnin verran, hiihtelivät ympäri rakennuksia ja kävivät makasiinin luona ikäänkuin jälkiä nuuskien. Fynke kävi halkovajassakin, jossa Joonas pilkkoi puita, ja Saalkreeni ja Jönssonni hiihtelivät joelta mutkin. Koko talossa oli kuitenkin hyvin hiljaista eikä missään näkynyt mitään sellaista, josta olisi voinut epäillä, että oltiin puuhaamassa suurta kavallusta. Puodissa olivat he tiedustelleet patruunaa, ja Tilta oli patruunan neuvon mukaan vastannut, että patruuna oli ollut pahoinvoipa jo monta päivää. Jussia eivät saaneet nähdä, vaikka Fynke kävi pirtissäkin.
— Mitähän ne tarkastelivat! — mietti Jussi, ja päätteli, että ne katselivat, oliko talossa minkäänlaisia hommia… tohtisiko huoletonna viettää Tirkan syntymäpäivää…